Hymiöt
Pyynikin Haukkojen kausi 2013-2014 on jälleen kerran alkanut komeasti. Savonlinnasta tuli voitto puhtaalla pelillä. Sadonkorjuuturnauksessa molemmat joukkueet palasivat normaaliin turnaustavoitetasolle. Haukat pyrkivät aina voittamaan ainakin yhden ottelun joka turnauksessa, mieluimmin ensimmäisenä päivänä.
Sen sijaan aamujäillä ovat sekä punaiset että siniset ovat olleet tehokkaita. Molemmat ovat onnistuneet mainiosti maalinteossa.
Myös oma kiekkokauteni on alkanut mukavasti, mutta kunnia siitä kuuluu molemmille joukkueille. Kun luistelen vaihdossa samaan suuntaan kuin muut ja palaan vaihtoaitioon kaatumatta, saan kannustavia kommentteja. Kun saan syötön kiinni ja pystyn jatkamaan sen omille, kuuluu joukkueestani voimakkaita hyväksyviä huudahduksia. Kun tein heti syyskuussa sen tämän kauden maalini, sekä punaiset että siniset hurrasivat. Ymmärrän hyvin, että muutkin Ranskan avut viihtyvät Suomessa. Bernard ja Avitu ovat varmaan saaneet samanlaista kannustusta joukkueissaan. Samoin varmaan Carolina Kostnerin (Italian Kiira Korpi) pikkuveli Simon JYP-Akatemiassa, vaikka hän on italialainen. Hän ei ole tiettävästi mitään sukua filmitähti Kevin Costnerille.
Kun kausi on alkanut näin mukavasti, taidan jäädä ainakin marraskuun loppuun saakka vahvistamaan Haukkoja.
Olen ollut kännyköissä siihen rakennetun näppäimistön kannattaja. Minulla on ollut kaikki Nokian kommunikaattorit. Nyt näyttää siltä, että kännykkäni – viimeinen malli, jossa on näppäimistö – on tullut tiensä päähän. On siis jälleen kerran vaihdettava nokialaiseen, kun sen voi vielä tehdä. Lumia 1020 on viimeisin Hervannassa tehty kamera, jolla voi soittaa. Aamulehden mukaan siinä on HIRVIÖKAMERA. Onko hirviöitä todella niin paljon, että kannattaa tehdä on kännykkämalli erityisine kameroineen niiden kuvaamista varten?
Hymiöt ovat tekstiviestinnän synnyttämiä pieniä ja kuvailevia tekstijonoja. Esimerkiksi hymiöitä löytyy sivulta http://www.airteg.com/tekstiviestit/hymio-sanakirja/ .
Alkuperäisen hymiön kehitti Scott Fahlmanin 19. syyskuuta 1982. Viimeisen Hervannassa tehdyn puhelimen kunniaksi kysynkin nyt arvoisilta Haukoilta ja Kotkiltakin, onko teillä HOKIOITA eli hymiöitä, jotka kuvaavat kiekkoilun monia tapahtumia, ilmiöitä, huudahduksia tai Haukkoja . Alla on muutama itse keksimäni, lähettäkää omianne vaikka minun sähköpostiini; kari.koort(at)dnainternet.net.
Hokioita
[ *] | Ylämummo |
[r] | Seula |
*->[r] | Ampukaa, niilläkin on huono maalivahti |
§:o) | Tuomari on pelle |
§ 8==D | The ref is a dick head |
8===> | Sää oot iso mulkku |
~~:(? | Paloiko pinna? Kannustushuuto vierailijan joutuessa boxiin |
:Ô) | Kari Jalonen, ei tarvitse ottaa edes hanskaa kädestä nenää kaivaessa |
!¿! | Koukkaaminen |
→Ю | Ei mennä niiden vauhtiin mukaan |
↑29 | Jarkki puheenjohtajaksi; varattu vain Jarkin yksityiseen käyttöön |
――• | Pitkä kiekko |
――•5 | Pitkä |
!Ѓ! | Korkea maila |
MUITA HAUKKOJA KIINNOSTAVIA HYMIÖITÄ
Poimintoja Hymiö-sanakirjasta
:)) | Hyvin iloinen; Haukka, kun turnaustavoite on saavutettu |
🙁 :- | Impotentti, jonkun muun joukkueen jäsen tai kannattaja |
:)-: | Edellisen vastakohta; Ei kommentteja |
:))) | Erittäin ylipainoinen, siis Pääläski Kippari tai Varaläski Kara |
Q:<> | Aku Ankka, helsinkiläisten jääkiekkoilijoiden suosikkilehti |
%@*:( | Luja kankkunen, kuulopuhetta Haukkojen keskuudessa |
¥¥¥ | Miehiltä kielletty |
Tissiöt
(. Y .) | Unelmat |
(o)(o) | Hämmästyneet |
(+)(+) | Silikonit |
(*)(*) | Tomerat ketunnenät |
ŲŲ | Mankelitissiö |
(@)(@) | Suuret pihat |
( )( ) | Kirsi pihat |
(oYo) | Push-up -tissiö |
(^)(^) | Paleleva tissiö |
(o)(O) | Eri paria |
(Q)(Q) | Valuvat |
(:o)(o) | Vampyyrin puraisemat |
\o/\o/ | Isoäidin tissiö |
\./\./ | Isoisoäidin tissiö |
(―)(―) | Suihkun oven väliin jääneet |
(Ö)(Ö) | Possutissiöt |
_#_ | Nuoren miehen tissiö |
v#v | Vaarin tissiö |
Persiöt
( ! ) | Tavallinen persiö |
( ! ) | Pulska persiö |
(!) | Piukka persiö |
( * ) | Härski persiö |
{ ! } | Ryppynen persiö |
( o ) | Käytetty persiö |
( O ) | Loppuunajettu ruåtsalainen |
( x ) | Ristihuulinen |
( X ) | Käytöstä poistettu |
( $ ) | Arvokas takamus |
( T ) | Hyvin kulmikas |
( : ) | Hyvin omituinen |
( @ ) | Kyberpersiö |
( ? ) | Salaperäinen persiö |
( # ) | Loukattu persiö |
(v) | Persiön kääntöpuoli |